perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mistä ideat tulee?

Pitkän postaustauon jälkeen on hyvä pistää hieman täytettä tälle blogille. Nimittäin ajattelin kertoa mistä saan ideoita sanoituksilleni ja miten työstän sanoituksia, etenkin niille jotka ihmettelevät mistä ne on peräisin. Muutaman salaisuuden voin paljastaa.

Usein olen kirjoittanut sanoituksia niin omista kuin muiden ihmisten elämänkokemuksista ja ajatuksista, esimerkiksi sanoitukseni "Yksinäisyys pelottaa" syntyi sekä omista ajatuksista että ystäväni ajatuksista poikamieselämästä. Biisin kirjoittamisen aloitin vuonna 2013 jolloin olin Mikkelin Olkkarin järjestämässä kirjoittajaryhmässä mukana. Silloin minulle annettiin kolme sanaa ja niiden pohjalta minun piti kirjoittaa kaksi lausetta. Jatkoin biisin työstämistä myöhemmin ja tein jopa siihen sävellyksen samana vuonna.

Olen tehnyt myös kantaa otettavia sekä yleistä maailmankuvaa käsitteleviä sanoituksia lähinnä Tuura-yhtyeelle. Mutta on yleistä maailmankuvaa jonkin verran myös henkilökohtaisissa sanoituksissani.

Ensimmäiset kokeilut teini-iässä

14- tai 15-vuotiaana kokeilin tehdä laulunsanoja Vaalijalassa jolloin kirjoitin huumoriversion Hirsilaulu-lastenlaulusta. Huumoriversion nimi on Järven rannalla. Ennen sanojen kirjoittamista hyräilin joitakin sanoja Vaalijalan kuntoutuskeskuksen käytävillä ja koska osaston henkilökunta tykkäsi sanoista minua pyydettiin kirjoittamaan sanat paperille. Lastenmusiikki oli silloin kova juttu minulle etenkin kun tuli kuunneltua mm. Fröbelin Palikoita, Eeva-Leena Sariolan yhtä videokasettia. Niistä sain idean omaan lastenmusiikkiin.

Mielenkiinnon kohde vaihtuu

Lastenmusiikki ei tuntunut enää innostavan minua vuonna 2009 joten mietin mihin suuntaan musiikkiuraani veisin. Yhtenä koti-iltana kun asuin vielä vanhempieni luona sain idean yhteen sanoitukseen nimeltään "Kovia aikoja".
Idea tuli yhdestä sarjakuvaruudusta jossa luki "Elämme kovia aikoja ystävä hyvä". Se lause kuvasti hyvin sitä hetkeä kun olin turhautua perhe-elämän jatkuviin ongelmiin. Koska en halunnut kappaleesta liian henkilökohtaista kehitin tarinan pienestä perheestä jonka koti-isä työskentelee yrittäjänä.

Siitä lähtien olen tehnyt monia sanoituksia joista osa on kantaa otettavia. Tein kokonaisia sanoituksia sekä biisiraakileita. Osan biisiraakileista olen työstänyt myöhemmin, esimerkiksi "Polkuja pitkin"-sanoituksen työstin aiemmin työnimellä Yksinäinen kulkuri 19- tai 20-vuotiaana kunnes päätin tehdä kappaleen valmiiksi vuonna 2013 ja muutin sen nimen. Kappaleen esitin samana vuonna yhden palvelukodin grillijuhlissa. 

Sanoituksia tein Mikkelin lisäksi myös Pieksämäellä. Pieksämäellä syntyi sanoitukset "Liian usein", "Nuoret vanhoiksi", "Mennyttä aikaa", "Kunpa sanat riittäisi", "Nuori mies", "Takatalvi" sekä joitakin tekstiraakileita kuten "Kakspuolista". Sanoituksista kaksi sävellettiin vuosina 2011-2014.

2010-luvulla alkoi syntyi sellaisia sanoituksia jotka olivat enemmän henkilökohtaisia kuin ensimmäiselle musiikkiprojektilleni (Tuura) kirjoittamani sanoitukset. Niinpä päätin että ne levytettäisi jonkun muun nimissä, esimerkiksi "Valoisa kaupunki" syntyi yhtenä iltana Pieksämäellä kun palasin takaisin opiskelija-asuntoon, ihailin kerrostaloasuntojen valoa sekä lyhtypylväitä. Siitä sain ajatuksen tehdä sellaisen sanoituksen jossa ihannoidaan kaupunki-iltoja.
Sanoitus oli alun perin tarkoitettu entiselle tyttöystävälleni jonka kanssa suunniteltiin folkyhtyeen perustamista mutta projekti haudattiin kokonaan eroamisen jälkeen. Nyt olen luovuttamassa tekstin yhdelle Pieksämäelle asuvalle tuttavalleni joka on ollut pitemmän ajan halukas tekemään minun kanssa yhteistyötä. Mahdollisesti olen myös kappaleen säveltämisessä mukana koska minulla on ollut idea kappaleen sävellyspohjaksi.

Ensimmäisiä sävellyksiä tein vuosina 2011-2013 jolloin päätin laulaa itse Tuura-yhtyeen demonauhoille koska en löytänyt jäseniä yhtyeeseen. Julkaisin netissä vuonna 2013 Nuori mies ja se keräisi paljon kuulijoita. Silloin mietin että mitäpä jos ryhtyisin sooloartistiksi jolloin päätin että sooloartistina kerron enemmän henkilökohtaisia tarinoita sekä ajatuksia ympäröivästä maailmasta, tosin sanoen kappaleissa tulisi olemaan jonkin verran myös yleistä maailmankuvaa. Aluksi ajattelin että sooloartistina keskittyisin ainoastaan laulamiseen sekä rytmisoittimien heilutteluun tai huilunsoittamiseen mutta koska olen soittanut myös kitaraa jonkin verran niin päätin että aloitan laulu- ja soittotunnit ja samalla kokeilen säveltää kitaralla.

Nykyhetki

Nykyään kirjoitan uusia kappaleita lähes joka viikko. Sävellän niin kitaralla, rummuilla, rytmisoittimilla kuin musiikinteko-ohjelmilla. Osan sävellyksistä olen julkaissut nimellä DJ Tompa. Lisäksi olen laittanut omaa musiikkiani nettijakeluun. Soolotuotannon kappaleista osan olen tehnyt itse.

Tuura-yhtyeelle teen kappaleita sekä yhtyeen muiden jäsenten että ulkopuolisten lauluntekijöiden kanssa, esimerkiksi Seinäjoella asuvan entisen koulukaverin kanssa on syntynyt kaksi sanoitusta. Lisäksi toimin yhtyeessä pääasiallisena säveltäjänä.

Einestein-yhtyeen kappaleet teen tällä hetkellä Isto Paakarin kanssa.

Teen kappaleita myös muille artisteille kuten Taikavalot-yhtyeelle joka syntyi vuonna 2012 eräänlaisena vitsinä kun ystäväni Riikka halusi päästä esiintymään naisteniltoihin ja koottiin kolmesta kappaleesta koostuva ohjelmisto. Ohjelmistossa oli mukana minun sanoittama kappale "Erilainen taivas". Silloin projektin nimi oli Miracle Kit ja nykyään teen kappaleita Riikan kanssa.

Sanoitukset sekä biisiraakileet menevät usein "pöytälaatikkoon" eli vihkoihin, muistilappuisiin sekä tietokoneelle odottamaan parempia aikoja.

Tulevaisuus

Ihaninta olisi jatkaa laulujen tekemistä vielä pitempään. Olisi kiva työstää kappaleita yhdessä muiden lauluntekijöiden kanssa mutta kyllä pyrin tekemään suuremman osan itse mikä ei välttämättä aina onnistu.

Lisäksi olisi kiva toimia tuottajana ja lauluntekijänä myös muille artisteille.
Ehkä haluaisin saada myös kosketinsoittimen helpottamaan konemusiikin tekemistä vaikka olen tehnyt konemusiikkia tähän asti musiikinteko-ohjelmilla. Minulla oli viime vuonna kosketinsoitin lainassa jolloin tein muutaman instrumentaaliesityksen ja kokeilin koskettimilla soittamista. Lisäksi työstin valmiiksi kappaleen "Kunpa sanat riittäisi".

Olisi kiva omistaa myös oma äänitysstudio jonka yhteydessä olisi myös mahdollisesti akustoitu soittotila.


Edit: Einestein-projekti on ollut viime aikoina tauolla Iston omien kiireiden takia mutta siihen on tulossa uusia jäseniä syksyllä 2021.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti