lauantai 4. kesäkuuta 2016

"Lupaus on pidettävä"

Tänään minulle tuli ylläten uusi biisi-idea päähäni kun katsoin Selviytyjien uusinta jaksoa. Tosin ideaa joutuu varmaan vielä työllistämään kun tiedän että Lupaus-sanaa on käytetty aika paljon laulunnimenä ja lisäksi on olemassa muutama Lupaus-niminen levy.

"Lupaus on pidettävä" tuli mieleen siitä kun Selviytyjissä yksi kilpailija meni lupaamaan että pitäisi toisen kilpailijan vaimosta huolta muttei pitänyt.
Lisäksi olen joskus joutunut miettimään entisen koulukaverini kanssa kaveruussuhteen hyviä ja huonoja puolia.

Lupaus laulunimenä

Tiedän entuudestaan että Kaija Kärkinen & Ile Kallio-duolla on kappale nimeltään Lupaus joka julkaistiin myös samannimisellä levyllä. Olen joskus kuunnellut sitä levyä silloin kun treenasin rumpujensoittoa vanhempieni talon kellarissa. Nykyään rummut sijaitsevat talon toisella puolella.

Myös Antti Kleemolalla ja Hanna Ekolalla on Lupaus-nimiset kappaleet.

En ole vielä varma olisinko osa biisijatkumoa ellen hyödynnä mietelausettani toisessa biisiraakileessa nimeltään Pelisäännöt.  

Tosin sanoen Lupaus näyttäisi olevan suosittu sana musiikkipuolella, esimerkiksi Ultramariinilla on kappale nimeltään "Lupaus uskoa tulevaisuuteen".

Lupaus levynnimenä

Just Divorced-yhtyeellä on levy nimeltään Läntinen lupaus.

Lupaus-nimisiä levyjä löytyy Kaija Kärkinen & Ile Kallio-duon lisäksi myös Hanna Ekolalta sekä tv:stä tutulta juontajalta Pekka Laukkariselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti