perjantai 11. marraskuuta 2016

Pauli Hanhiniemi on mielenkiintoinen henkilö

Lainasin jokin aika sitten Pauli Hanhiniemen Kerran elettyä-kirjan. Kirjasta paljastuu mielenkiintoisia asioita kuten soolouran alkuvaiheet ja vielä jotkut samannimiset sanoitukset.

Pauli Hanhiniemi tunnetaan Kolmas nainen-yhtyeen 
laulajana ja sanoittajana. Lisäksi hänellä on ollut muitakin kokoonpanoja kuten Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Hehkumo ja MAD. Hehkumo vierailee Pauli Hanhiniemen ekalla soololevyllä Minä ja Hehkumo. Toisella levyllä Pölyä, hiuksia, risuja on puolestaan uusin kokoonpano nimeltään Pauli Hanhiniemen Retkue joka kiertää pääosin rock-klubeja.

Kaksi kustantajaa

Pauli Hanhiniemen sanoituksista suurimman osan on kustantanut yhtiö nimeltään Näkytorni Oy. Osan sanoituksista on kuitenkin kustantanut Poplandia Music Oy. Poplandia Music Oy:n kustantamat sanoitukset on tehty ainakin Popedalle (esimerkkinä Tahdotko mut tosiaan) sekä Yö-yhtyeelle (esimerkkinä Särkyvää joka löytyy myös duettokappaleena Suvi Teräsniskan levyltä Rakkaus päällemme sataa sekä Annika Ekludnin soololevyltä Valoja ja varjoja). Näkytorni Oy mainitaan myös Lootusasentoon-kappaleen kustantajana vaikka se on tehty Kalle Päätalo-yhtyeelle joka syntyi Pitkä kuuma kesä-elokuvan yhteydessä.

Kuka minä on?

Kuka minä on? on yksi Paulin sanoituksista joka herättää mielenkiintoa. Kun vertaa sanoitusta Petran Kuka mä oon-sanoitukseen ne vaikuttaa hieman samankaltaisilta ainakin nimen perusteella mutta niissä taitaa olla erilainen tarina.

Suudellaan

Suudellaan taitaa olla aika yleinen sana parisuhteessa ja varsinkin se mainitaan joidenkin rakkauslaulujen nimissä. "Suudellaan"-nimisiä lauluja löytyy kuitenkin kuusi kappaletta joista tunnetuimmat ovat Lauri Tähkän sanoittama kappale jonka kertosäkeessä lauletaan "Suudellaan, ja enää et ole yksin..." ja Pauli Hanhiniemen sanoittama kappale jonka kertosäe on yksinkertainen.

Rakkaus on

"Rakkaus on"-nimisiä lauluja taitaa löytyä aika paljon etenkin kun se taitaa olla jopa lauseen alussa. Tunnetuimmat "Rakkaus on"-kappaleet ovat Pauli Hanhiniemen sanoittama kappale sekä Antti Tuiskun kappale. Eroa kuitenkin löytyy, esimerkiksi Antti Tuiskun kappaleessa lauletaan "Rakkaus on ikiaikainen ja suojaton".

Valtatiellä

Valtatiellä on yksi Pauli Hanhiniemen säveltämistä ja sanoittamista kappaleista jonka hän teki Pauli Hanhiniemen Perunateatterille. Valtatiellä on kyllä hauska sattuma sillä minulta löytyy sellainen raakile kun Valtateillä. Elikkä olen kirjoittanut sanan Valtatie monikossa.

Soolouran alku

Pauli Hanhiniemi ei Kerran elettyä-kirjan mukaan aiemmin suunniteltu levyttävänsä pelkästään omalla nimellä. Universal Music kun ehdotti Paulille soolouraa vaikka hän halusi levytyssopimuksen Hehkumolle. Niinpä hän päätti sitten tehdä ekan soololevyn ja vielä Hehkumon kanssa, siitä tuleekin levyn nimi Minä ja Hehkumo.

Luultavasti Pauli on sittemmin alkanut olla innoissaan soolourasta sillä Pauli alkoi suunnitella toista soololevyä uuden kokoonpanon kanssa joka sai nimekseen Pauli Hanhiniemen Retkue ja niin Pauli pääsi tekemään klubikeikkoja joista hänellä on kokemuksia sillä hän kiersi rock-klubeja aikaisemmin Perunateatterin kanssa.

Yhteistyö Paulin kanssa?

Olen viime aikoina miettinyt tekisinkö Paulin kanssa yhteistyötä sillä minulla olisi biisi-ideoita joita voisi työstää hänen kanssa. Lisäksi Pauli on tehnyt aika paljon Yö-yhtyeelle biisejä joten voisin olla mukana sellaisessa biisisessiossa jossa työstetään kappaleita Yölle.

Mutta pääsääntöisesti minua kiinnostaisi tehdä Paulin kanssa kappaleita lähinnä omalle soolotuotannolleni.

Lähteenä on käytetty pääsääntöisesti Pauli Hanhiniemen Kerran elettyä-kirjaa (Docendo 2016) sekä Fono-äänitetietokantaa. Myös joitakin lyriikkasivustoja käytettiin tutkimusaineistona tehdessään tätä artikkelia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti