sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Albumin tekeminen vielä mahdollista

Sellainen trendi on yllättänyt minua että moni artisti ei enää tekisi levyjä. Sen sijaan jotkut artistit tekevät levyjä edelleenkin.

Vaikka uutta musiikkia julkaistaan tällä hetkellä monesti singlen muodossa albumi pitää pintansa varmasti jatkossakin sillä ovathan jotkut artistit kuten Matti ja Teppo-duo julkaisseet levyjä koko ajan ja lisää levyjä on odotettavissa kauppoihin, esimerkiksi Eeppi Ursin julkaisee uuden soololevyn syksyllä.

Olen monesti aina ollut pitkäsoittojen perään joten minä ainakin tulen julkaisemaan uutta musiikkia aina myös pitkäsoittona, julkaisin levyn sitten jonkun bändin kanssa tai sooloartistina. Eka soololevy on haaveena ja lisäksi Tuura-yhtye on julkaissut pari demolevyä.

Matti Ruohonen on sanonut Voice.fi-sivuston haastattelussa harmittelevan sitä että monet artistit kuten Eppu Normaali lopettavat albumeiden tekemisen. Mutta olen varma että uutta musiikkia pystyy vielä julkaisemaan pitkäsoiton muodossa ellei sitten joku artisti olisi luovuttamassa levynteon suhteen. Biisejä pystyy tietysti myös julkaisemaan demoina, singleinä sekä Ep-levyinä mutta pitkäsoitto ei saa jäädä unholaan etenkin digitaalisten musiikkipalvelujen takia. 

lauantai 13. toukokuuta 2017

Paikannimi yhtyeen nimeksi?

Mielenkiintoista on se että paikannimi voisi päättyä yhtyeen nimeksi. Näin on käynyt ainakin Oulun kohdalla sillä viisi kaupunginosaa on päättynyt myös bändin nimiksi.

Lintula, Mustasuo ja Patela ovat päätyneet suoraan bändien nimiksi. Myös Limingan Tulli ja Tuiran Miliisi viittavat kaupunginosiin.

Jotkut yhtyeistä on voitu perustaa Oulun ulkopuolella, esimerkiksi Patelan jäsenet näyttelijä-muusikko Jarkko Nyman joka tunnetaan Salatut elämät-sarjan roolihahmosta Sebastianista ja puuseppä-muusikko Janne Valppu vaikuttavat nykyään Helsingissä vaikka ovat kotoisin Oulusta. Patela on julkaissut pari singleä joiden musiikkivideoissa myös Jarkko näyttelee.


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

"Suomirokkia heinäpellolla"

Vähän aikaa sitten BumtsiBum!-ohjelmassa esitettiin kappale nimeltään Suomirokkia. Suomirokkia-kappale on ehkä vähän tuntematon biisi mutta siitä on muuten tehty myös sananmuunnosversio Radio Suomipopin 15-vuotissynttäreitä varten. Version nimi on Suomalaisuuden soundtrack ja sen voi löytää Youtubesta.

Kahdessa versiossa ei taida olla kovin paljon mitään eroa, ehkä kertosäkeen sanoja on voitu hieman muuttaa. Lisäksi kappaleen säkeistöistä osa on säilytetty ja osaa hieman muutettu. Esimerkiksi kappaleessa mainitaan tupakasta ja Tehosekoittimesta. Suomirokkia-kappaleen on esittänyt aiemmin Aknestik jonka laulaja Arttu Takalo laulaa myös Suomalaisuuden soundtrackilla.

Artun lisäksi kappaleella laulaa myös Irina, Ilkka Alanko ja Aki Tykki ja taustalla soittaa Suomipop-orkesteri. Hovimuusikko Ilkka eli Ilkka Ihamäki vastaa kappaleen uudelleensanoituksesta.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Biisijatkumo: Naistenmies

Harju & Pöntinen tv-kanavaa katsoessaan vähän aikaa sitten törmäsin sellaiseen biisiin kun Naistenmies. En varsinaisesti kuullut sitä mutta kun näin biisin nimen muistin että itselläni on ollut joskus ajatuksena tehdä samaniminen biisi.

Naistenmies on pyörinyt minulla pitkään biisiraakileena. Kappaleessa olisi kerrottu siitä mitä tuntuu olla naisten kanssa aina tekemisissä. Tällä hetkellä se on vielä keskeneräinen mutta saan se valmiiksi ehkä tulevaisuudessa.

Siitä en ollut varma kenen esittämä se kappale kun en kiinnittänyt kunnolla huomiota siihen mutta Fono-äänitetietokannan mukaan Naistenmies-nimisiä kappaleita olisi entuudestaan kolme kappaletta joista yksi olisi käännöskappale.

Jaakko ja Mikael kvarteetti-yhtyeen jäsenistä yksi muuten häärii Mikseri.netin puolella nimellä LautaJaska ja voi olla että teen hänen kanssa yhteistyötä tulevaisuudessa etenkin kun yhteislevyn tekeminen on haaveena. 

perjantai 24. helmikuuta 2017

Vahingossa rap-piireihin mukaan

Viime keväänä olin mukana Straight Outta Olkkari-ryhmässä mukana. Se oli jännää vaikka alun perin mulla oli ajatuksena opiskella siellä tuottamista mutta intohimo rapiin alkoi kasvaa entistä enemmän.

Muistan tutustumani rap-musiikkiin jo peruskouluiässä jolloin kuuntelin joitakin rap-artisteja kuten PikkuG. Rap-musiikkia olen siitä lähtien jonkin verran kuunnellut etenkin Elastista ja Cheekiä. Lisäksi tunnen muutamia rap-artisteja joista on tullut vuosien saatossa kavereita.

Lisäksi räppäämistä olen kokeillut pari kertaa ja olen joskus miettinyt sitä että voisinko kenties itsekin räpätä joskus tai yhdistää omaan soolotuotantooni rap-vaikutteita. En kuitenkaan ole heittäytymässä kokonaan räppäriksi mutta hiphop-kulttuuria voisi hyödyntää jopa näyttelijäntyössäkin.

Anna Puu on kertonut mediassa että hänellä on alter ego nimeltään Dj Puuma joka soittaa härskiä räppiä. Samaa olen miettinyt itsekin että voisinko tehdä räppiä Antero Selkä-nimellä. Se olisi enimmäkseen vaan teatteria.

Olen jopa päässyt vierailemaan yhden kerran KonstaMC:n keikalla ja tehnyt peräti yhden yhteisbiisin HerraC-nimisen rap-artistin kanssa. Yhteistyö rap-artistien kanssa tulee varmasti jatkumaan jossain muodossa etenkin kun featit ovat alkaneet kiinnostaa minua. Lisäksi olen alkanut tehdä biittejä myös rap-artisteille ja minulla olisi joitakin biisi-ideoita pöytälaatikossa joita tarjota.

torstai 23. helmikuuta 2017

Ideoita runoista ja ajatelmista

Viime aikoina olen hakenut ideoita runoista ja ajatelmista - oli ne sitten minun tai muiden tekemiä. Myös vanhoista runoista on löytynyt ideoita.

Joitakin vanhoja runoja voisi esittää vanhuksille joko ilman säestystä tai kitaran säestyksellä etenkin kun olen luomassa vanhuksille suunnattua erikoisohjelmaa Runoileva kitaristi jossa esittäisin runoja. Idea Runoileva kitaristi-ohjelmaan tuli siitä että olin vuonna 2012 yhdessä runonlausuntaesityksessä mukana jonka esitti Teatteriryhmä Luova. Silloin opettajana oli Heidi Siiteri-Heiskanen.

Kokeilin eka kertaa keväällä 2015 yhdistää runonlausuntaa ja improvisointia kitaralla jolloin esiinnyn Oodi sanalle-tapahtumassa.

Runoja soolotuotantoon

Koska olen ollut viime aikoina innokas säveltäjä olen alkanut hakea ideoita omaan musiikkituotantoon joistakin runoista ja ajatelmista sekä mietelauseista.
Esimerkiksi minulla on ollut työnalla Janne Pyöriän yhteen runoon perustuva kappale nimeltään Puhdas mieli johon idea tuli pari vuotta sitten joulusaarnasta.

Sanoittajana olen vielä alkuvaiheessa joten ideoita on pitänyt kerätä runoista ja ajatelmista. Opettelen parhaimmillaan tekemään kokonaisia biisejä.

Ehkä myös muuhun käyttöön

Runoista ideoita voisi antaa myös teatterikäyttöön sekä muille artisteille. Esimerkiksi olen miettinyt tekeväni Aila Hokkasen runoista kappaleita muutamille artisteille.



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Päätyö muualla, sivutyö musapuolella

Moni musiikkia työkseen tekevä ihminen varmaan haluaisi tehdä musiikista ammatin ja myös päätyön itselleen. Mutta löytyy varmasti sellaisiakin ihmisiä jotka tekevät sivutyönä musiikkia tai kirjoittavat sanoituksia. Kerron joitakin esimerkkejä tässä artikkelissa sekä omistani tulevaisuuden työkuvioistani joita olen suunnitellut.

Elvis ry:n nettisivujen mukaan Markus Ahola työskentelee vielä personal trainerina vaikka hänellä on oma kotistudio Espoossa ja lisäksi hän luotsaa Chorale-yhtyettä. Lisäksi hän myös editoi ja kuvaa musiikkivideoita joista osa on ollut Choralen omia ja on tehnyt kappaleita myös iskelmäartisteille.

Tarmo Veijonen esiintyy puolestaan taiteilijanimellä Lihamestari Tarmo sillä hänen päätyönsä on ruokakaupan lihaosastolla. Lisäksi hän on tehnyt kappaleita jonkin verran myös muille ja järjestää lauluntekemisen tapahtumia. Tarmo on myös mukana Louhos-lauluntekijäkollektiivissa mm. A&R-managerina.

Stina Girs toimii päätyökseen kukkakauppiaana mutta on tehnyt musiikkia Jerkstars- ja T For Texas Holdem-yhtyeiden nimissä sekä sooloartistina. Stina on toiminut soolouralla enimmäkseen sanoittajana. Lisäksi Stina tekee coverkeikkoja GM Bandin nimissä.

Teatteri ja musiikki

Teatterin puolella vaikuttaa nykyään myös osa lauluntekijöistä, esimerkiksi Mikkelin teatterin johtajana toimiva Katriina Honkanen ja Mari Rantasila ovat ehkä tunnettuja teatteri- ja elokuvaprojekteista. Mari Rantasila on soolouralla tehnyt enemmän sanoituksia mutta myös esittänyt muiden tekemiä kappaleita. Mari tunnetaan nykyään myös elokuvaohjaajana.

Moni varmaan muistaa Katriinan myös joistakin televisiosarjoista.

Oma tulevaisuus

Minäkin olen miettinyt mitä tekisin musiikkiuran rinnalla. Koska kuvataide ja teatteri tulevat ehkä olemaan minulle enimmäkseen harrastuksia vaikka olen miettinyt niiden hyödyntämistä musiikkiuralla olen miettinyt että olisinko muusikkouran lisäksi myös kirjoittaja sillä mulla on pari kirjaprojektia vielä kesken. Myös yrittäjänä oleminen on ollut haaveena.

Toisaalta nykyään tv-sarjoihin ja elokuviin otetaan mukaan myös harrastenäyttelijöitä joten kelpaisin varmasti myös niihin mukaan, esimerkiksi olen miettinyt vierailevana näyttelijänä olemista jossain tv-sarjoissa.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Some synnyttää biisin

Olen huomannut sellaisen mielenkiintoisen asian laulunteon maailmassa: että sosiaalinen media synnyttäisi ideoita biiseille.
Tässä muutamia esimerkkejä ja ajatuksia tuosta trendistä:

Anssi Kelalta löytyy sellaiset biisit kun Ilman sua, Kuolleen miehen kitara ja Musta tuntuu multa. Niitä yhdistää se että ne ovat syntyneet Facebookin kautta.
Ilman sua-biisin syntytarina on tosin siinä mielessä mielenkiintoinen että se on syntynyt sekä Facebookissa yhden kommentin kautta että Anssi Kelan työhuoneessa etenkin kun työhuoneen ikkunasta näkyi naapurin kissa Anssin omenapuussa ja siitä se oikeastaan lähti eteenpäin. Syntytarina löytyy tarkemmin Anssin omasta blogista sekä Harhaa.com-blogisivustosta. 

Kuolleen miehen kitara-kappaleen syntytarina menee puolestaan näin:
"Kappale sai alkunsa Facebookista, jossa Anssi esitteli yhtä Martin-kitaraansa kuvan ja tekstin kanssa. Kommenttiraidalle eräs nainen havainnoi, että heillä on kotona samanlainen kitara, jota ei tosin kukaan enää soita eikä vaihda siihen kieliä, koska se on hänen edesmenneen muusikkomiehensä kitara. Anssi pyysi naista laittamaan hänelle yksityisviestiä, sillä biisin nimi ”kuolleen miehen kitara” oli välähtänyt hänelle heti mieleen. Keskustelun pohjalta syntyi hieno biisi, joka ylistää sitä, miten soittajat vaihtuvat, mutta musiikki jatkuu."

Musta tuntuu multa syntyi puolestaan Facebookin livetilassa jolloin VilleGalle vieraili Anssin kellarissa. VilleGalle ehdotti Anssille kappaleen aiheeksi mustiin pukeutumista ja kappale syntyikin vuonna 2016.

Haloo Helsinki!

Anssi Kelan lisäksi jotkut muut artistit ovat myös käyttäneet Facebookia ja muita somepalveluja hyväkseen biisinteossa, esimerkiksi Soundi-lehden mukaan Haloo Helsinki!-yhtyeellä olisi yksi biisi jonka teossa olisi käytetty Facebookissa olleita ajatuksia. En muista mistä siinä haastattelussa oli kyse mutta sellainen muistikuva minulla on ollut. Muistan nähneeni lehtijutun vuonna 2016.

Tekisinkö minäkin...?

Olen alkanut miettiä sitä tekisinkö minäkin sellaisen biisin josta inspiraatio lähtisi sosiaalisen median puolelta. Biisi-ideoita on jonkin verran muhinut siitä puolelta mutta ne ovat tällä hetkellä kehitteillä.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Konepoppia tulossa

Uutisia olisi tälle vuodelle: nimittäin uusia julkaisuja olisi tulossa konepopin sekä hiphopin puolelta. Lisäksi omat musiikkiprojektit julkaisevat lähiaikoina uutta musiikkia.

Viime vuonna alkanut Tomi Antero-musiikkiprojekti on muuttunut siinä mielessä että se on saamassa uusia yhteistyökumppaneita. Lisäksi tuottajakollektiiville olen joutunut etsimään uutta nimeä sillä Soittorasia-nimi on käytössä yhdellä bilebändillä. Kuitenkin tulen esiintymään salanimellä elektropopin puolella.

Lisäksi yhteistyö hiphop- ja rap-artistien kanssa jatkuu tänäkin vuonna, esimerkiksi viime vuonna alkanut yhteistyöprojekti HerraC-artistin kanssa julkaisee Mikseri.netissä yhden biisin jonka sävellys ja kertosäkeen sanat ovat kokonaan minun käsialaani ja säkeistöt puolestaan HerraC:n käsialaa.

Soolotuotantoa omalla nimellä myös ilmestyy lähiaikoina.