Esittely

Olen Tomi Antinoja, Varkaudessa syntynyt ja Mikkelissä asuva henkilö.

Olen tehnyt musiikkia lähes koko ikäni sillä sanoituksia olen kirjoittanut vuodesta 2004, tosin vuosina 2005-2008 ei tainnut syntyä kovin paljon mutta 2009 lähtien olen ollut aktiivisempi sanoittamisen ja säveltämisen kohdalla.

Minulla on pari omaa yhtyettä: melodista ja raskasta rockia soittava Tuura jossa toimin rumpali-laulajana ja lauluntekijänä sekä bluesyhtye Einestein jossa teen kappaleet yhtyeen parin jäsenen kanssa ja laulan sekä soitan kitaraa. Lisäksi vaikutan myös Savotta-muusikkoryhmässä, Komeetta-tuottajakollektiivissa ja Roiske-projektissa muusikkona ja lauluntekijänä.

Laulaminen oli aluksi vaan pienmuotoista sillä olen ollut mukana muutamassa laulukuorossa sekä mukana parissa tanssiesityksessä jotka tehtiin peruskouluaikana ja joissa sekä lauloin että tanssin. Nykyään teen trubaduurikeikkoja ja tulevaisuudensuunnittelmissa on levytyssopimus. Soolokappaleita olen julkaissut netissä ja eka sooloalbumi on myös julkaistu.

Olen tehnyt kappaleita myös muutamille artisteille. Lisäksi toimin sessiomuusikkona ja tuottajana myös Miracle Kitissä (nykyään Ihmeboksi) jonka kappaleiden teossa olen ollut mukana sekä Fire on the Flamessa (nykytilanteesta ei tarkkaa tietoa).

Kirjoittamista olen muutenkin harrastanut sillä olen tehnyt myös runoja ja joitakin lastentarinoita ja joinakin päivänä nekin julkaistaan kirjoina. Lisäksi suunnitella on myös pari mietekirjaa. Olen myös innokas bloggari ja freenlancer-kirjoittaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti